Päiväkoti
Päiväkoti Mesikämmen Keuruu Valitkaa kohde puolestani

Päiväkoti

Haluan kerätä varoja uutta lasten päiväkotia varten kirkon ulkomaanavun valitsemaan kohteeseen kehitysmaassa. Haluan että nuorilla naisilla olisi mahdollisuus käydä töissä ja perustaa pieniä yrityksiä niin, että lapsilla on edes osan päivää turvallinen hoitopaikka. Olen valmis antamaan viemään omaa osaamistani päiväkodin hyväksi ja toivon että saan sekä rahalahjoituksia että ammattitaitoisia kumppaneita mukaani projektiin. Päiväkodin sijainnilla ei ole niin väliä, vaan Kirkon ulkomaanapu varmasti tietää parhaan paikan. Paikka voisi kuitenkin olla sellainen missä kulttuuri voisi olla "kypsä" ottamaan apumme vastaan. Luulen että naisten pankin kanssa saisimme hyvän yhteisen projektin aikaiseksi. He auttavat naisia yrittäjyyteen ja me hoitamaan heidän lapsiaan. Pyydän mitä nöyrimmin apuanne projektiini. Keräysaikaa on vuoden 2014 loppuun. Toivon saavani keräykseeni rahan lisäksi myös kokemuksia vastaavista projekteista, jotta välttyisimme sudenkuopilta.

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 10 000 €
Kausi:
1.4.2013 1.5.2013

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Päiväkoti
Päiväkoti Mesikämmen
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close