Vauras nainen-yhteisökeräys
Vauras nainen Helsinki Ammatti Naiselle

Vauras nainen-yhteisökeräys

Kehitysmaissa erityisesti naiset ja tytöt ovat yhteiskunnallisen kehityksen hyödyntämätön voimavara. Tyttöjen ja naisten kohdalla myös asenteet vaikeuttavat koulutukseen pääsyä. Heidän odotetaan osallistuvan poikia enemmän kotitöihin, eikä aikaa jää läksyjen tekoon. Vanhemmat eivät välttämättä näe tyttöjen kouluttamista tärkeänä, sillä tytöt naitetaan nuorina, eikä heidän koulunkäynnistään koeta olevan hyötyä omalle perheelle. Keräysvaroilla tuetaan kehitysmaiden naisten ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa kestävän kehityksen periaattein. Lahjoitukset ohjataan Naisten Pankin rahaston kautta perille kehitysmaihin. Katsotaan mihin me vauraat naiset pystymme yhdessä! Saadaanko kasaan 1€/jäsen (~41000€)? Autetaan muita naisia pääsemään käsiksi vaurauteen. Tavoite ei ole pieni tai helppo saavuttaa, mutta me jokainen voimme auttaa pääsemään askeleen lähemmäksi tavoitetta. Tällä summalla voidaan auttaa jo yli 1360 naista. Keräysaika vuoden 2018 loppuun asti. Kiitos antamastasi lahjoituksesta!

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 41 000 €
Kausi:
1.7.2018 31.12.2018

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Vauras nainen-yhteisökeräys
Vauras nainen
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close