POL <3 Satu
Pohjalaisten Osakuntien Laulajat Helsinki Ammatti Naiselle

POL <3 Satu

POLin ja nykyisen johtajamme Satu Simolan yhteinen yhdeksän vuoden taival on päättymässä, ja tämän vuoksi POL haluaa muistaa upeaa johtajaansa tekemällä keräyksen hyvän asian puolesta. Naisten asema on aina ollut Sadulle lähellä sydäntä, joten naisten koulutus valikoitui luontevasti keräyksen kohteeksi. Sadun aikana POL on kehittynyt huimasti, ja Satu on tuonut kuorolaisten nautittavaksi johtajantaitojensa lisäksi sävellys- ja sovitustaitonsa, välittämisensä ja ennen kaikkea huumorintajunsa. Olemme olleet yhdessä mm. Sisiliassa, Tallinnassa, Berliinissä, Turussa, Seinäjoella ja Mallorcalla. Ja Urkissa syömässä Bolo-pizzaa. Tämä on ollut ainutlaatuista aikaa, jätämme hyvästit haikein mielin ja kyynel silmäkulmassa. Jatkamme tällä keräyksellä perinnettä, joka alkoi edellisen johtajamme Aarren syntymäpäivälahjasta. Tällöin lahjoituskohteena olivat huussit Afrikassa, mitä uskomme hänen suuresti arvostaneen.

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 1 000 €
Kausi:
28.4.2016 15.5.2016

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
POL <3 Satu
Pohjalaisten Osakuntien Laulajat
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close